Treenailut on sujunut vanhaan malliin. Tänään käytiin kuitenkin isojen
koirien treeneissä ja saatiin sieltä läjäpäinä vinkkejä.
Sivulle siirtymisessä minun pitäisi vain ruveta enemmän luottamaan koiraan
ja pienentää käsimerkkiä entisestään. Winna on viime aikoina ruvennut aika
helposti painautumaan jalkaa vastaan ja mietittiin sitten sitä voiko se siirtyä
lonkalla istumiseksi. Vielä ei kuitenkaan ollut syytä huolestua sen enempää.
Sama juttu seuraamisen kanssa, pitäisi ruveta hankaloittamaan liikettä.
Välillä pitää nykäistä kättä hitusen ylöspäin, jotta koira oppisi seuraamaan
vähän ilman kättäkin. Syömistä olen vähän jo rajoittanut, kun välillä W
onnistuu hotkaisemaan suurimman osan naksuista kitusiinsa jo ennen kuin
lähdetään liikkeelle. Varsinainen liike tehdäänkin sitten niin että Winna
yrittää vaan kielellä kurkotella naksuja. Koira on siis jo oppinut mitä tähän
asti olen opettanut, mutta valitettavasti tuntuu että ohjaaja raahaa perässä
eikä ole itse vielä ehtinyt omaksua omia metodejaan kun pitäisi jo siirtyä
eteenpäin.
Leikkiminen on ollut meillä ehkä isoin ongelma tällä viikolla. Wn mielestä
on tosi kiva saada lelu, mutta se mieluummin järsii sitä yksin kun ryhtyy
riehumaan minun kanssa. Tässä tultiin siihen tulokseen, että ryhdyn
leikittämään kahdella lelulla. Heitän toisen lelun ja koiran olisi tarkoitus
kiikuttaa sitä minulle päin jonka jälkeen viskaan toisen lelun. Tarkoituksena
olisi että W hylkäisi suussa olevan lelun jonka jälkeen noukkisin sen ja taas
heittäisin sen menemään kun W tulee kohti. Eli pidetään yllä tekemisen
meininkiä.
Jälkeä Winna on tehnyt tasaisen hyvin. Se jaksaa haistella kaikki askeleet
muutamia hairahduksia lukuun ottamatta. Sen uusi keksintö kyllä on, että siltä
jäljeltä voi poiketa eikä koira vielä oikein tajua miten sille pitää palata.
Tähän asti olen nykäissyt sen takaisin ja käskenyt olemaan tarkkana, mutta
mietin missä välissä pitää vain antaa sen itse korjata virheensä.
Näillä siis eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti