Winna

maanantai 6. lokakuuta 2014

Reeniä reeniä

Kylläpä on blogin päivitys jäänyt. Onneksi koiran kanssa sen sijaan ollaan oltu aktiivisempia. Mutta siltä rintamalta ei kyllä ole mitään ihmeellisempää. Ihan käsittämätöntä miten kauan kestää että Winnan kanssa saadaan joku tietty liike sujuvaksi. Varsinaiseen tajuamiseen ei tarvita kuin muutama hassu toisto, mutta sen jälkeen alkaakin aina kivinen taival. Mutta josko sitä ensi syksyksi uskaltaisi lähteä BHta tavoittelemaan..


Taipparijutuissakin ollaan päästy ihan oikeisiin treeneihin eikä tarvitse enää itse vain kehitellä. Vinkkiä on tullut muunmuassa käskytykseen, koiran hallintaan ja pillin käyttöön. Reeniä reeniä.


Winna kävi myös lonkka- ja kyynärkuvissa joista tuli lopputulemana 0/0 kyynäreet ja A/A lonkat. Hyvillä mielin voidaan täten jatkaa harrastamista. Myös selkä kuvattiin epävirallisena eikä sielläkään näkynyt muutoksia. Jossain vaiheessa on sitten tarkoitus peilauttaa vielä silmätkin, mutta odotellaanhan että ikää ensin tulee.