Winna

lauantai 19. lokakuuta 2013

Hakuja ja muuta mukavaa

Tämä on nyt viikon jäljessä ja roikkunut bloggerin tekstiluonnoksissa. Ollaan Winnan kanssa muutaman kerran tehty hakutreenejä vähän sillä varjolla kun olen muille koirille ollut piilosilla. Tänään oli vuorossa jälleen yhdet tuollaiset treenit. Täälläpäin tuuli todella kovaa ja sitä tuulta päädyttiin hyväksikäyttämään. W etsii lähes yksinomaan katseella ja jos se ei heti näe mitä pitäisi löytää iskee hirveä epävarmuus. Tällä kertaa piiloutuja meni kuitenkin tuulen alapuolelle, jolloin ehkä W tajuaisi että ihmisen hajun voisi ottaa ilmasta nenällä ja suunnistaa sen avulla. Winna tekikin ihan hyviä suorituksia. Se lähti todella innokkaasti etsimään piiloutujaa ja löysikin kohteen melko rivakasti. Koska tuuli oli tällä kertaa koiran puolella, ei piiloutuja sen pahemmin huhuillut koiraa. Hausta tuskin koskaan tulee meidän päälajia ellei W koe jotakin suurta valaistusta asiaa kohtaan. Kuitenkin se on ihan mukavaa vaihtelua kaikkeen muuhun ja sopivaa metsässä rämpimistä. Ja jälleen yksi tapa vahvistaa sitä, että kun ohjaaja käskee menemään sokkona eteenpäin niin se kannattaa, sieltä löytyy varmasti jotain superia.

Sittenpä vähän tuoreempia päivityksiä. Olen ollut kipeänä joten hirveästi muuta ei olla tehty kuin ylläpitotottista. Enkä kyllä oikein ole edes varma mitä minun pitäisi seuraavaksi ryhtyä tekemään. Täytyy varmaan vain rohkeasti tarttua johonkin ja ryhtyä treenaamaan, tuskinpa se hukkaankaan menee. Täällä satoi lunta ihan maan valkoiseksi, ja alkujärkytyksen jälkeen W on kovasti tykästynyt tuohon mukavaan aineeseen. Winna ja lansupoika Dino taas ovat saavuttaneet ihan uuden ystävyyden tason kun ollaan kolmeen pekkaan oltu talonvahdissa. Tälläkin hetkellä makoilevat molemmat sängyssä vierekkäin, toinen järsimässä lelua ja toinen nukkumassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti