Kuulumisia

Winnan kanssa ollaan menty sekä eteen- että taaksepäin. Jonkinlaista esiteini-ikää on havaittavissa, sillä yhtenä päivänä W vain päätti että häntä ei kiinnosta ohjaajan kanssa tehdä ulkona oikeastaan yhtään mitään. Samoja itsenäisyyden elkeitä oli havaittavissa jo pentuna kun Winna muutaman viikon jälkeen asettui taloksi. Maailman tutkimiseen ei mitään ohjaajan höpötyksiä tarvita! Valitettavasti minä en ole asiasta ihan samaa mieltä, joten nyt ollaan palattu tottistelussa roimasti taaksepäin ja keskitytty siihen, että yhdessä tekeminen on ihanaa ja innostavaa, ja vastaavasti epämääräinen haahuilu on kiellettyä. Haahuilun kanssa samaan kategoriaan kuuluu myös korvattomuus, eli kun ohjaaja pyytää jotakin niin sitä totellaan. Yksi voittamattoman pikkukoiran supervoimista kun on, että 'tänne'-käskyä voi totella silloin kun huvittaa. Sopivasti täällä maalla voi koira olla vain pitkässä narussa, jolloin minun tehtäväkseni jää sitten osoittaa niitä suuria tunteita niin hyvässä kuin pahassa. Tämä uhmakausi on saattanut ohjaajan epätoivon partaalle, mutta vielä elän toivossa että tämä on vain yksi este matkalla toimivaksi koirakoksi.

Sitten iloisempiin asioihin. Viikonloppuna olin SPL Ylä-Savon järjestämässä tottiskoulutuksessa Riikka Veikkasen opissa. Peräkärryn boksissa oman vuoronsa odottamisen jälkeen kuoriutui Winnasta taas sellainen iloinen ja energinen koira josta tykkään. Tekemisen meininkiä tietysti oli vähän jokaiseen suuntaan ja intoa riitti, mutta osansa siitä sai myös ohjaaja ja minusta on miellyttävämpi ohjata valmista dynamiittipötköä kun yrittää potkia kuolleeseen hevoseen vauhtia. Saatiin paljon ohjeita, miten energiaa saadaan hallittua vähän parempaan käyttöön ja koira keskittymään paremmin ohjaajaan. Myös seuraamisen kehittämiseen saatiin vinkkejä. Kaiken kaikkiaan oli todella mielenkiintoinen viikonloppu ja oli mukava kuulla, miten joku näki meidän toiminnassakin potentiaalia. Itselleni uskoa koko koirankoulutukseen toi  vauhti Vinkun kanssa yhdessä tekeminen. Enää pitäisi saada tuo vauhti taas esille ihan normaalissa arjessakin että päästäisiin oikeasti tekemään jotakin.